Raitiotiehanke maksaa itsensä takaisin

Juho Suominen kirjoittaa 30.5. 2014 Turun Sanomissa Turun raitiotiehankkeen kustannuksista ja kehottaa turkulaisia varmistamaan alueelleen tuleva mittava investointiraha ja pitämään huolta siitä, että Turku kaupunkiseutuna pystyy myös jatkossa kilpailemaan Tampereen kanssa – varsinkin siinä tapauksessa, kun Tampere päättää raitiotien rakentaa. 

Turun raitiotiehankkeen kustannuksia on moitittu monasti alueen lehdissä turhan tyyriiksi, mutta investointina se on silti monelta kantilta katsottuna sangen kannattava.

Valtio on sitoutunut kattamaan noin 250–300 miljoonan euron projektista kolmanneksen. Se tietää noin 80–100 miljoonan euron arvoista investointia Turkuun. Tämä puolestaan tietää työtä ja toimeentuloa monille turkulaisille.

Suurella vaivalla neuvoteltu kasitien parannus on 102,5 miljoonan euron hintalapullaan samaa suuruusluokkaa kuin Turulle raitiotiehankkeen vuoksi tiedossa oleva tuki. Tätä mahdollisuutta ei ole varaa sivuuttaa.

Tällä hetkellä on halpaa rakentaa ja investoida koska korot ovat alhaalla. Nyt on siis oiva hetki tarttua toimeen. Jos Turulle jää projektista maksettavaa tuen jälkeen 170 miljoonaa euroa, sen takaisinmaksuaika voi olla esimerkiksi 40 vuotta, tällöin Turun vuotuista budjettia painaa enää vain 4,25 miljoonan euron erä vuosittain. Tämä summa ei ole enää budjetissa kovinkaan suuri, vaan samaa luokkaa kuin monet muut normaalit investoinnit Turun infrastruktuuriin.

Kun suurehko alkuinvestointi on hoidettu, raitiovaunujen käyttökustannukset ovat busseja selvästi matalammat. Tämä on tärkeää etenkin kun ottaa huomioon, että nykytilanteessa bussiliikenteen tukeminen syö vuosittain mittavan määrän rahaa, noin 15 miljoonaa euroa.

Bussi kestää liikenteessä vain noin 10–15 vuotta, jonka aikana sen tulee kuolettaa siihen tehty investointi. Raitiovaunu puolestaan kestää vähimmilläänkin 30 vuotta: Helsinginkin mutkaisilla kaduilla liikennöi edelleen erinomaisessa kunnossa olevia 50 vuotta vanhoja vaunuja.

Vaikka uusi telibussi maksaa vajaat 300 000 euroa ja raitiovaunu noin 2,5 miljoonaa euroa, ero kääntyy pitkän käyttöiän, isomman matkustajakapasiteetin (telibussissa 90, raitiovaunussa jopa 300 vaunujen määrästä riippuen), henkilöstökustannusten ja käyttövoiman hinnan ansiosta raitiovaunun eduksi.

Jos Turku jää ilman raitiotietä, kun Tampereelle sellainen rakennetaan, ei Turku enää pysty kilpailemaan tasapäisesti Tampereen kanssa. Tällainen kehityksen kelkasta jättäytyminen voi tulla pitkällä tähtäimellä huomattavasti kalliimmaksi kuin raitiotie koskaan.

Juho Suominen

Kayseri Tramway

Raitiotie Kayserin kaupungissa keski-Turkissa. Kuva: Cem Ecevit / Wikipedia

Tampereen ja Turun raitiotiehankkeet näkyvästi esillä Hesarissa

Äitienpäiväaamun Helsingin Sanomat (11.5. 2014) kirjoittaa näkyvästi Tampereen ja Turun raitiotiehankkeista otsikolla “Raitiovaunuvillitys leviää Euroopassa – Ratikka mylläisi Tampereen keskustan”.

Juttu videoineen kannattaa lukea, kuunnella ja katsella. Videolla haastatellaan Tampereen hankkeen projektipäällikköä Ville-Mikael Tuomista ja ajellaan Tampereelle suunniteltu raitiotiereitti Hervanta – Lentävänniemi päästä päähän.

Pientä kritiikkiäkin jutussa mainituille väitteille voi kuitenkin antaa:

  1. Tampereen hankkeen oikea hinta on noin 224 miljoonaa euroa sisältäen raitiotievarikon Hervannassa. Tämän hinnan päälle on laskettu 30 miljoonan euron riskivaraus.
  2. Vaunuhankinnan pääomakulut (n. 50 miljoonaa euroa) kuuluvat operointikustannuksiin, kuten bussiliikenteessäkin.
  3. “Jättimäisiä” siltoja puolestaan on tehty jo kymmeniä mm. Tampereen seudun kehäteiden yli.
  4. Raitiotien rakentaminen ja hinta ovat pieniä verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseudun metro-, tunneli- ja moottoritierakentamiseen.
  5. Huomattavasti isommat työmaat ovat Tampereellakin käynnissä jo nyt Naistenlahdessa sekä Santalahdessa.
  6. Raitiotien keskinopeus on harhaanjohtava suure. Keskustassa raitiotie etenee hitaammin kuin Hervannan valtaväylällä ja Länsi-Tampereelle mentäessä. Raitiotien huippunopeus omalla kaistallaan on jopa 70 km/h. Suunnitteluvaiheen optimoinneilla pyritään keskinopeudenkin nostamiseen n. 22:een kilometriin tunnissa.
  7. Tampereen ensimmäinen raitiotiehanke kaatui varsinaisesti ensimmäisen maailmansodan alkamiseen. Sodan jälkeen kyllä yritettiin uudelleen, mutta tilanne oli jo muuttunut.
  8. Turun osalta suunnitelma ei ole valmis, joten ei voida väittää että “superbussit” olisivat raitiotietä edullisempi vaihtoehto. Nivelbussien liikennöintikustannukset ovat korkeat, ja kaksinivelbusseista ei ole luotettavaa tietoa.

Hankkeen väitetyn valtavuuden voi myös kääntää eduksi – kyseessä on elinkeinoelämää piristävä, kaupunkirakennetta tiivistävä ja liikenneyhteyksiä parantava, kannattava investointi, jonka vaikutus on potentiaalisesti “valtava” ja myllää Tampereen kehitystä pitkälle tulevaisuuteen – todennäköisesti positiiviseen suuntaan.

ratikka-aukeama Hesarista 11.5.

ratikka-aukeama Hesarista 11.5.

 

Raitiotien puolesta, harhaluuloja vastaan

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 6.5. 2014.

”Lienee, ”tuskin”, ”luultavasti”. Nämä ovat sanoja, joita monen Turun raitiotiehankkeen vastustajan näkee viljelevän puheenvuoroissaan. Sen sijaan raitiotiehen myönteisesti suhtautuvat tukevat väitteitään fakta-argumentein.

Raitiotien vastustajia leimaa tappiomieliala ja taantumuksen henki. Heidän ajatusmallinsa kiertää kehää: koska Turku ei ole kehittyvä kaupunki, sitä ei pidä kehittää.

Vaikka Turku olisikin ajautunut heikompaan asemaan kuin jotkut muut suomalaiset kaupungit, on häpeällistä väittää, etteikö kaupunkiamme pitäisi parantaa. Jotta tämä tavoite voitaisiin saavuttaa, on kuunneltava tosiasioita ja tutkimuksia eikä perusteettomia ”minusta tuntuu” -heittoja.

Eräs yleisimmistä harhaluuloista on, että Turku olisi liian pieni tai harvaan asuttu kaupunki raitiotielle. Raitiotieverkostoja on aivan viime vuosina toteutettu useisiin Turun kokoluokan kaupunkeihin, joissa se on lisännyt merkittävästi joukkoliikenteen käyttäjämääriä. Tuoreimpia esimerkkejä on Norjan Bergen, jonka menestykseksi osoittautunut raitiotie avattiin 2010.

Toinen useasti kuultu väite on, että raitiotie ruuhkauttaa keskustan. Tämä harhaluulo perustuu yksityisauton omistukseen nojaavaan maailmankuvaan, jossa ei hahmoteta, että yksi raitiovaunu kuljettaa kaupungin halki saman henkilömäärän kuin viisikymmentä henkilöautoa.

Raitiotien toteuttaminen johtaisi väistämättä monien yksityisautoilijoiden siirtymiseen joukkoliikenteen käyttäjiksi. Tämän lisäksi raitiotie vähentäisi torille ajavien linja-autojen määrää. Näin ollen raitiotie vähentää ruuhkia eikä suinkaan tuki katuja entisestään.

Moni olisi valmis laittamaan raitiotiehankkeen jäihin huonon taloustilanteen takia. Raitiotietä ei kuitenkaan pidä nähdä pelkkänä infrastruktuurina, vaan koko kaupunkiseutua hyödyttävänä investointina. Sen myötä Turun seudun vetovoima kasvaa, verotulot kasvavat ja kiinteistöjen arvot nousevat.

Pikemminkin pitäisi kysyä: onko meillä varaa jättää raitsikka toteuttamatta, nyt kun valtion rahoituskin on varmistumassa Turun ja Tampereen raitioteille?

Turun Sanomien taannoisessa pääkirjoituksessa (TS 2.3.) todettiin, että Turun kilpailukyvyssä ei ole moitittavaa. Kaupungin säilyttäminen elinvoimaisena edellyttää kuitenkin sen määrätietoista kehittämistä, eikä suinkaan pessimistisissä harhaluuloissa elämistä.

Eero Ilvessalo, arkkitehtiylioppilas

turun raitiotie

Raitiotie taas Turussa!

 

Turun ratikat ja kivijalkakaupat vs. keskustan elävöittäminen

“Koko kulutuskulttuurimme on rakennettu auton varaan, vaikka bensiini-moottorin hyötysuhde on vain noin 25 prosenttia”, toteavat Aaro Kiuru ja Saara Ilvessalo (TS 26.3.). Näin he asettuvat tukemaan kaupunginvaltuuston Turun seudun joukkoliikenne 2020 –selvityksestä tekemää päätöstä (14.12.2009, § 278), jonka mukaan ”Raskaimmin kuormitetuille linjoille toteutetaan pikaraitiotie, kun sille on rahoitukselliset ja kaavalliset edellytykset sekä valtionrahoitus ja muiden seudun kuntien osuus toteutuksesta on sovittu.”

Turkulaisen pääkirjoituksessa (15.-16.3) Tomi Kangasniemi ilmaisee huolensa keskustan kivijalkakauppojen häviämisestä: ”Kehitys on surullinen, sillä kaupungin keskustojen elävyys on pitkälti kiinni pienistä erikoisliikkeistä.” Syyksi hän mainitsee mm. sen, että kaupan keskittyminen naapurikuntiin ja kaupunginrajoille ei olisikaan hyvä asia.

Tomi on aivan oikeassa siinä, miten keskustan elävyys vaikuttaa näihin kauppoihin. Menestyäkseen molemmat tekijät tarvitsevat toisiaan. Mutta se lukko, joka on ollut esteenä keskustan kehittämiselle, tulee ensin avata, jotta Tomin viittaama keskustan elävöittämisprosessi saadaan käyntiin. Se ei lähde siitä oletuksesta, että erikoisliikkeet tulisivat takaisin keskustaan, jos ei ole pohjaa jolle rakentaa. Puuttuu yleiskaava, jonka ”päälle” keskustan elävöittämissuunnitelmat laaditaan. Vain näin syntyy se hyvä kehä, joka jatkuu, kun keskustaan palaavat pienet hyvän henkilökohtaisen palvelun liikkeet erikois-, lahja- ja käsityötuotteineen jne. omalta osaltaan vetävät väkeä lisää keskustaan. Kaupat eivät tule takaisin kaupunkikehityksen stagnaatiotilan jatkuessa!

Ratikoiden palauttamishanketta tukee maailmalla vahvistuva raitiotie-liikenteen asema kestävän kehityksen arvojen toteuttajana. Hankkeen hyötypuolta korostavat myös hupenevat öljyvarannot ja fossiilisten polttoaineiden jatkuva kallistuminen. Ratikkaliikenne on esim. Norjan Bergenissä osoittautunut juuri näistä lähtökohdista hyvin onnistuneeksi ratkaisuksi vähentäessään parin viime vuoden aikana selvästi kallistuvan yksityisautoilun määriä.

Näin tapahtuu myös Turussa, kun kapasiteetiltaan tarkoituksen mukainen kalusto ja reitistö toteutetaan em. hyvien tavoitteiden ja kestävien arvojen kanssa yhteensopivina. Shoppaajat alkavat enenevässä määrin palata keskustaan – asioimaan myös keskustan elävöittämissuunnitelmien toteu-tumisen johdosta jälleensyntyneissä kivijalkaliikkeissä. Autojen melun, saasteiden ja ruuhkien enää häiritsemättä he viihtyvät nyt keskustassa pitempäänkin nauttiakseen kaupunkikeitaaksi ja vetovoimaiseksi matkailu-nähtävyydeksi rakennetun ydinkeskustan visuaalisesta, sisällöllisestä ja yhteisöllisestä ilmeestä, jota ei muualta löydy.

Kaupunkimme kehityksen hyvän kehän matkailumarkkinointiin saadaan lisä- potkua, kun siihen voi-daan perustellusti kytkeä myös Raisio ja Naantali, joiden matkailupalvelutarjontaan niin kotimaiset kuin ulkomaiset vieraamme mieluusti taittavat tutustumismatkansa pikaratikoiden mukavasta ja rentout-tavasta tunnelmasta nauttien. Argumentti, minkä vuoksi myös Raisio ja Naantali saattaisivat helposti osallistua raitsikkaliikenteen perustamiskustannuksiin.

Kirjoittaja: Jouko Hemmi
Julkaistu alunperin Jouko Hemmin Moving Spirits -blogissa.

Raitiotien rakentamatta jättäminen olisi kallista tuhlausta

Suomen rattaat muiden teollistuneiden yhteiskuntien tavoin ovat pitkään pyörineet öljyllä – oli kyse sitten ruuantuotannosta, teollisuudesta tai liikkumisesta.

Auton varaan on rakennettu koko kulutuskulttuurimme, vaikka bensiinimoottorin hyötysuhde on vain noin 25 prosenttia. Evoluution kannalta millään muulla eläimellä ei olisi varaa moiseen tuhlaukseen. Sähköauto ei tule hetkessä tilalle.

Öljy on kertakäyttötuote, eivätkä sen lähteet ole loputtomia. Öljyn saatavuuden vaikeutumisesta ja jatkuvasta kallistumisesta kirjoitetaan enenevässä määrin. Siksi tarvitaan rohkeaa uutta ajattelua ja vihreitä vaihtoehtoja.

TS-mielipiteissä on usein (muun muassa 7.3.) nähty joukkoliikenne- ja erityisesti raitiovaunukustannukset suuriksi, vaikka rakentaminen jakautuu useille vuosille. Turkuun suunniteltavan busseilla syötettävän raitiotieverkoston ensi vaiheen arvioitua 200 miljoonan euron kustannusta ei kuitenkaan pidä katsoa vain osana kaupungin 1,5 miljardin euron budjetista, vaan investointina, kaupunkikehityshankkeena ja osana uudenlaista kestävää liikennettä.

Spekulatiivisena laskelmana: Jos toimivan pikaraitioverkon vuoksi puolet turkulaisista perheistä jättäisi aikanaan auton hankkimatta,kuten ratikkakaupungeissa Euroopassa, syntyisi siitä kaupunkilaisille seuraava vuotuinen investointisäästö 10 vuoden kuoletuksella 20 000 euroa maksavasta henkilöautosta. 50 000 perhettä kertaa 2 000 euroa on 100 miljoonaa euroa.

Lisäksi täytyy huomioida autojen polttoaineet, korjaukset, vakuutukset, parkkipaikkojen rakentaminen ja vuokrat, tiestön jatkuva kunnossapito puhumattakaan pöly- ja pakokaasuhaitoista – ne kaikki maksavat. Melkoinen osa tästä rahasta heikentää lisäksi maan vaihtotasetta. Näin laskien koko raitiotieverkon ensi vaiheen kustannus käytetään Turussa joka vuosi henkilöautolla liikkumisen kustannuksiin.

Hankalaa on tietysti eri lähteistä tulevien varojen vertaaminen, siis kaupungin veroeurot ja yksityiset rahat. On kuitenkin perusteltua ja näkökulmaa antavaa katsoa kustannuksia koko yhteiskunnan kannalta. Kysymys on tulevaisuuden liikkumisesta, öljyn saatavuuden vaikeutumisesta, ympäristön tilasta, ilmaston suojelemisesta ja Turun seudun asukkaiden kätevästä sekä sujuvasta arjesta.

Maan hallituksen ja EU:n tavoite on edistää julkista liikennettä, kun fossiilisten polttoaineiden käytöstä on ajan mittaan luovuttava. Raideliikenteellä, jossa otetaan myös VR-kiskot taas käyttöön, hoidetaan liikkuminen ruuhka-aikoina tehokkaimmin.

Kaupunkialueita ei kehitetä pelkästään meille, vaan myös tuleville kaupunkilaisille. Haluammeko syödä öljyn kasvavalla käytöllä ja Turun seudun kehittämättä jättämisellä itsekkäästi tulevien polvien hyvän elämän edellytyksiä?

Aaro Kiuru, dosentti emeritus, Kaarina, Kuusisto (vihr)
Saara Ilvessalo, oikeusnotaari, opiskelija, Turku (vihr)Juttu on julkaistu alunperin Turun Sanomissa 26.3.2014

Kehittyvä kaupunki tarvitsee raitsikoita

Eikä ilman bussejakaan tulla Zürichissäkään toimeen. Kulkevatpa ne sitten sähköllä, biokaasulla tai öljyllä. Kaksinivelisen johdinauton kuljetuskapasiteetti on 180 matkustajaa! Busseja on käytössä kaiken kokoisia. Parhaassa tapauksessa paletissa ovat mukana myös sisävesilaivat, Mobilityn”osuuskunta autot”, paikallis- ja pitkänmatkan junat. Oman auton käyttöäkään ei ole julistettu synniksi.

Mittakaava on tietysti erilainen kuin Turussa, mutta Keski-Euroopasta löytyy myös Turun kokoisia kaupunkeja, joissa on toimiva joukkoliikenne.

Raitiovaunujen väitetään hidastavan liikennettä. Näin ei tarvitse olla. Avainasemassa on joukkoliikennettä priorisoiva liikennevalojen ohjaus ja kuljettajarahastuksesta luopuminen. Autolla kaupungissa käydessä ajamme viiden kadun risteyksestä, jossa kohtaavat viisi raitiotielinjaa ja kaksi vilkasta bussilinjaa. Joskus vihreä aalto loppuu lyhyeen ja siitä tietää, että raitsikka pyyhältää risteyksestä vauhtia hiljentämättä. Sen jälkeen taas autoilijan matka jatkuu. Kännykkälipua täällä ei ole älytty hyödyntää, pysäkillä olevat automaatit on toimiva mutta vanhanaikaisempi ja kallimpi ratkaisu. Lipun voi leimata pysäkillä ja käyttää sitä 2 tai 24 tuntia kaikissa kulkuneuvoissa valitsemillaan vyöhykkeillä. Toisaalta lipun tarkastus on satunnaista, luotetaan itsekontrolliin ja siihen, että sakot ovat tuntuvat, jos lippua ei ole.

Ahtaassa keskustassa raitsikat ja bussit kulkevat suurelta osin kaksikaistaisessa katuverkossa. Joukkoliikenteen suurempi kapasiteetti vähentää tehokkaasti liikennettä, mikä nopeuttaa kokonaisuudessaan matkustusaikaoja.

Viitisen vuotta sitten raitiovaunulinjoja rakennettiin lisää keskustan ulkopuolella keskelle peltoja ja myös lentokentälle. Nyt on selvinnyt, miksi näin tehtiin. Uusia kaupunginosia, asuntoja ja työpaikkoja kasvaa ylös pelloista.

Omalla autolla pääsee hyvin keskustaan. Aamu- ja iltapäiväruuhkien lisäksi pysäköinnin kalleus rajoittaa työssäkäyntiä omalla autolla. Jos haluaa käydä keskustassa töissä omalla autolla, on oman autohallipaikan vuokraaminen välttämätöntä. Paikkoja on rajoitetusti saatavana ja siksi vuokrat ovat edullisimmilaankin kuukausilippua kalliimpia.

Mobilityn vuokra-autot on usein sijoitettu raitiovaunupysäkkien läheisyyteen. Osuuskunnan jäsenet voivat varata niitä netistä tai puhelimitse. Mobilityn kuukausimaksu on 20,- Euroa, vuosilipun yhteydessä n 10 Euroa. Autoihin pääsee sisälle älykortilla, polttoaine sisältyy tunti/km-hintoihin hintaan. Päivittäiset joukkoliikenteen käyttäjät usein kulkevat vuosilipulla. Muutamaa tuntia pidempään ajoon tai pitkille matkoille vuokra-auto on edullisempi ratkaisu. Mobilityn monipuolisesta valikoimasta autoja on saatavissa valtakunnallisesti mm rautatieasemilta.

Jos Turku olisi valinnut 60-luvulla raitiolinjojen kehittämisen, niin nyt olisi edessä raitsikoiden vaihtoviikot! Zurichissä 60-luvun vaunut on juuri korvattu uudemmilla. Ne palvelivat hyvin hoidettuina mallikkaasti loppuun asti. Eikä niiden taival päättynyt siihen! Nyt ne kuljettavat perushuollettuina Bukarestin asukkaita.

Sveitsin kunnat ovat pinta-alataan pieniä. Joukkoliikenneverkko kattaa useiden kuntien alueet moitteettomasti. Liikennepalveluiden tuottajia on useita. Yhdellä ja samalla lipulla voi matkustaa soveltuvilta osin myös valtiollisen rautatieyhtiön junissa.

Toivo Köpilä

Kirjoittaja on turkulainen lehtivalokuvaaja, jolla on eläkkeellä ollessaan nauttia hyvintoimivasta joukkoliikenteestä Zurichissä. Kirjoittajalla on myös pitkä kokemus Turun raitiovaunuliikenteestä. Ensimmäisiä muisto on vuodelta 1949 äidin sylistä kun linja 2 raitsikka toimitti ambulanssin virkaa.

Juttu on julkaistu alunperin Turkulainen-lehdessä:
http://www.turkulainen.fi/blogit/lukijan-kirjoitukset/284556-kommentti-kehittyva-kaupunki-tarvitsee-raitsikoita