Raitiotie ja numeroiden petollisuus

Turussa lähestyvät raitiotien kannalta ratkaisun hetket, ja kaupunki julkaisi helmikuun alussa raitiotie- ja superbussiratkaisuja vertailevan selvityksen. Selvitys on aiheuttanut ansaittua porua. Oheisessa tekstissä Turun joukkoliikennelautakunnan jäsen Jakke Mäkelä purkaa selvityksen osiin ja pohtii kaupunkikehityksen ja Turun suuntaa ennen ratkaisevaa päätöstä.

Rakastan numeroita, ja haluaisin pohjata kaiken päätöksenteon numeroihin. Koska kuitenkin rakastan numeroita, tiedän myös milloin rakkauteni kohde on pettävä ja turmiollinen.   Elän nyt tällaista totuuden hetkeä.

Turku tekee pian päätöksen raitiotiestä tai superbussista.  Istun Turun seudun joukkoliikennalautakunnassa, ja periaatteessa minulla pitäisi olla hyvä numerollinen näppituntuma siitä, kumpi on paras ratkaisu. (Itse päätöksen tekee kaupunginvaltuusto, ja siihen en pääse vaikuttamaan).

Mutta ei todellakaan ole. Ei ole kenelläkään muullakaan, sen puoleen. Tämä on poikkeuksellisesti päätös, jota ei voi tehdä pelkkien numeroiden perusteella.

Mitä tiedetään?

Kaupunki on teetättänyt perusteelliset selvitykset raitiotien ja superbussin eroista. Selvityksessä käytettiin viittä eri kriteeriä:

  • Tavoite 1: Kaupungin kilpailukyky, kasvu ja keskustan
    vetovoima nousevat
  • Tavoite 2: Kestävä kaupunkirakenne
  • Tavoite 3: Sujuva liikennejärjestelmä ja houkutteleva
    joukkoliikenne
  • Tavoite 4: Kaupungin asukkaiden viihtyvyys ja hyvinvointi
    lisääntyvät
  • Tavoite 5: Taloudellisesti kestävä investointi

Raitiotie on voittaja neljän ensimmäisen kriteerin kohdalla. Kuinka selkeä  voittaja? Sitä ei selvityksen perusteella oikein pysty päättelemään. Nämä asiat eivät taivu numeroiksi — tai ainakaan niitä ei ole selvityksessä edes yritetty taivuttaa numeroiksi.

Viitoskohta on ainoa, johon on tarjolla suuri määrä numeroita. Superbussi voittaa selvityksen mukaan viidennen kriteerin. Kuinka selkeästi? Tähän löytyy jopa numero: 30 vuoden aikana superbussin nettokustannusvaikutus olisi 44-111 miljoonaa euroa plussan puolella, raitiotien taas 19-92 miljoonaa miinuksen puolella.

Mitä nämä numerot sitten tarkkaan ottaen tarkoittavat? Siitä käydään lähiviikkoina keskustelua, kun selvityksen oletuksia päästään perkaamaan tarkemmin läpi.  Joitakin eriskummalisuuksia numeroissa on, ja kaupunginhallitus on laittanut selvityksen pöydälle kunnes niihin saadaan vastauksia.

Mitä lisäselvityksessä sitten ilmeneekin, on jo nyt selvä että pelkästään tämän selvityksen perusteella ei päätöstä pysty tekemään. Tämähän itse asiassa todetaan jo selvityksessä itsessäänkin.  Selvityksessä on viisi kriteeriä, ja päätös riippuu täysin siitä, miten niitä painotetaan. Juuri tällä hetkellä julkinen keskustelu pyörii käytännössä vain ja ainoastaan viidennen kriteerin ympärillä, eli suoraan laskettavissa olevien eurojen.

Saako halvalla hyvää?

Tällaisissa hankkeissa ylipäätään pelkkä euromääräinen arviointi ei käytännössä kerro vielä mitään. Superbussi katsotaan taloudellisesti edullisemmaksi, mutta kaupunki ei voi sulovilenmäisesti ostaa sitä, mitä halvimmalla saa. Täytyy myös katsoa, mitä rahalla saa.

Selvityksen perusteella voidaan lähinnä sanoa, että rahalla saa eri skenaarioissa niin erilaisia asioita, että pelkkä euromääräinen vertailu ei ole mielekäs.

Selvityksen mukaan superbussi olisi edullisin ratkaisu, jos neljä ensimmäistä kriteeriä jätetään huomiotta — muistutuksen vuoksi siis  kaupungin kilpailukyky, kasvu ja keskustan
vetovoima; kestävä kaupunkirakenne; sujuva liikennejärjestelmä ja houkutteleva joukkoliikenne; sekä kaupungin asukkaiden viihtyvyys ja hyvinvointi. Minkä arvoisia nämä asiat sitten ovat? Tähän kysymykseen ei yksinkertaisesti ole euromääräistä arviota. Tällä hetkellä talouspuolella vertaillaan pitkälti omenoita ja appelsiinejä.

Vertailussa verrataan yhden raitiotielinjan kustannuksia yhden vastaavan superbussilinjan kustannuksiin, ja tulokseksi saadaan, että superbussi on edullisempi. Tämän perusteella todetaan, että yhden raitiolinjan hinnalla pystyttäisiin rakentamaan kokonainen superbussien verkosto.

Ehkä näin on.  Mutta siinä tapauksessa hyöty-kustannusvertailu pitäisi tehdä koko tälle verkostolle, ei yksittäiselle linjalle. Tähän kysymykseen mahdollisesti olisi voitu saada jonkinlainen euromääräinenkin arvio, mutta sellaista ei vertailussa ole.

Tulevaisuutta ei voi ennustaa….

Taloudellinen vertailu on tehty kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Varsinkin raitiotien elinkaari on yli 50 vuotta tai jopa enemmän.  Käytännössä näin pitkälle ei taloutta voi ylipäätään ennustaa.  On muistettava, että tämän ratkaisun varsinaiset hyödyt tai haitat punnitaan vasta joskus 2050-luvulla tai sen jälkeen.  On turhaa kuvitella, että  osaisimme kovin tarkasti ennustaa, mitä ihmiset silloin haluavat tai millainen maailma ylipäätään on.

Tämä on helppo tajuta, kun katsotaan taaksepäin tuo sama 30-40 vuotta.  Mitä 80-luvulla ajateltiin esimerkiksi esineiden Internetistä? Tai aurinkoenergiasta? Tai autonomisista autoista? Tai mobiilipalveluista? Ei yhtään mitään. Vastaavasti me emme tiedä 2070-luvusta yhtään mitään.

… mutta tulevaisuutta voi joskus muokata

Joukkoliikenne ja kaavoitus ovat kuitenkin niitä harvoja asioita, joiden avulla tulevaisuutta voi aidosti muokata vuosikymenien skaalassa. 70-luvulla Turussa päätettiin, että silloinen raitiotie ajetaan alas ja Turusta tehdään yksityisautoilijoiden kaupunki. Sen päätöksen kanssa eletään edelleen. Vastaavasti tämänvuotisen päätöksen kanssa eletään vielä 2050-luvun jälkeenkin.

Raitiotietä haukutaan jähmeäksi, mutta ennustettavuuden kannalta tämä on jopa sen suurin etu.  Bussilinjoja voidaan siirrellä tai poistaa yhdellä hallinnollisella Excelinpyöräytyksellä. Raiteet taas ovat siellä missä ovat, ja niitä ei pois siirretä. Tämä muokkaa kaupunkirakennetta pysyvästi.

Jos raitiotie rakennetaan Varissuo-Raisio-välille, Varisuo-Raisio-välil tulee näyttämään 2050-luvulla aivan toisenlaiselta kuin nyt. Koska kaupunki vastaa myös kaavoituksesta, tiedämme ainakin karkeasti millaiselta se tulee näyttämään: korkealta ja tiiviiltä.

Käytännössä bussit seuraavat asutusta, mutta asutus seuraa raitioteitä.  Juuri tämä on perimmäinen syy, miksi näitä kahta ei voi verrata suoraan.

Millaisen kaupungin raitiotie loisi?

Jottei oma mielipiteeni jäisi epäselväksi: olen ratikkaihminen, koska olen ennen muuta ympäristönsuojelija. Ja ympäristölle paras ratkaisu on sellainen, jossa mahdollisimman moni ihminen asuu mahdollisimman tiiviisti ja tehokkaasti joukkoliikenteen varassa. Se minimoi liikenteen päästöt ja mahdollistaa energiatehokkaat ratkaisut asumisessa ja lämmityksessä.

(Toisaalta, jos asuminen on tarpeeksi tiivistä ja korkeaa, se jättää tilaa myös yhteisille viheralueille.  Ne ovat ihmisten terveyden ja täysjärkisuuden kannalta  täysin välttämättömiä. Tiivis asuminen ei siis automaattisesti tarkoita kaupunkighettoja ja betonihelvettiä).

Tiivis asuminen ja joukkoliikenne ovat saman asian kaksi eri puolta. Tila yksinkertaisesti ei muuten riitä.  Kehotan kaikkia asiasta kiinnostuneita perehtymään Jarrett Walkerin kirjaan Human Transit ja myös Walkerin blogiin. Walker ei ota kantaa siihen, onko juuri raideliikenne oikea ratkaisu; olennaista on se, että kapasiteetti on riittävä ja liikenne jouhevaa.

Ympäristöaspektista riippumatta, halusimme tai emme, asuminen ja tekeminen  Suomessa tulee yhä enemmän keskittymään muutamaan suureen kaupunkiin. On hyvin paljon turkulaisten omassa päätäntävallassa, haluammeko olla yksi niistä kaupungeista.

Turun virallisena visiona on olla 250,000 ihmisen kaupunki vuonna 2050.  Tämän vision onnistumista ei voida taata hyvilläkään päätöksillä, mutta sen epäonnistuminen voidaan kyllä taata huonoilla päätöksillä. Raitiotien kapasiteetti riittäisi vielä tuota visiota suuremmillekin väkimäärille; sen sijaan superbussien kapasiteetti alkaa selvityksenkin mukaan olla riittämätön.

Itse en Turun joukkoliikennettä seuraanneena pysty näkemään, miten tiheimmät välit voitaisiin hoitaa mitenkään muuten kuin raideliikenteellä. Varissuo, Kupittaa, keskusta, Runosmäki, Raisio; näillä alueilla liikenne natisee jo nyt liitoksistaan. Jos ja kun niiden väestöntiheyttä halutaan kasvattaa vielä nykyisestä, joudutaan tekemään radikaaleja päätöksiä.

Kuka voi taata, että tehdään oikea päätös?

Selvityksen talouslukuja ei tietenkään voi kokonaan ohittaa. Jos selvitys olisi osoittanut vaikkapa kymmenkertaisen eron kustannuksissa, on selvää että raitiotietä ei kannattaisi rakentaa. Esimerkiksi metron kustannukset menisivät tällaiseen kategoriaan.

Kuitenkin, kun puhutaan hankkeesta jonka todellinen elinkaari on 50-100 vuotta ja jossa tehty päätös itsessään muokkaa kaupunkiympäristöä, kertoimen kaksi ero ei vielä kerro mitään.  Epävarmuus on yksinkertaisesti liian suurta. Kulut ehkä osataan jollakin tarkkuudella arvioida (selvitys itse arvioi epävarmuudeksi 25%) mutta tuottoja ei.

(Sivumennen sanoen olisin tätä samaa mieltä, vaikka selvitys olisi nykymuodossaan väittänyt raitiotien olevan tuplasti kustannustehokkaampi kuin superbussi. Siinäkin tapauksessa voitaisiin todeta täsmälleen sama kuin nytkin: ratkaisut ovat kertoimen kaksi sisällä toisistaan).

Näillä virhemarginaaleilla päätöstä ei voi tehdä europohjaisesti, vaan kokonaisuutta arvioiden.

Turun edellliset raitiotiet lopetettiin 70-luvun alussa; päätöksen vastuuhenkilöistä ei monikaan enää ole aktiivisesti hengissä, joten emme voi tietää mitä mieltä he olisivat päätöksestä nyt. Vastaavasti tämän vuoden päätöksen seurauksista kärsivät tai hyötyvät aivan eri ihmiset kuin ne, jotka päätöksen nyt tekevät. Päätös joudutaan tekemään puutteellisin tiedoin, ilman mitään takeita että päätös on lopulta oikea. Sellaisia ne kaikkein vaikeimmat päätökset usein ovat.

Kirjoittaja on Vihreä ja Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan jäsen. Mielipiteet ovat omia.

Raitiotiehanke maksaa itsensä takaisin

Juho Suominen kirjoittaa 30.5. 2014 Turun Sanomissa Turun raitiotiehankkeen kustannuksista ja kehottaa turkulaisia varmistamaan alueelleen tuleva mittava investointiraha ja pitämään huolta siitä, että Turku kaupunkiseutuna pystyy myös jatkossa kilpailemaan Tampereen kanssa – varsinkin siinä tapauksessa, kun Tampere päättää raitiotien rakentaa. 

Turun raitiotiehankkeen kustannuksia on moitittu monasti alueen lehdissä turhan tyyriiksi, mutta investointina se on silti monelta kantilta katsottuna sangen kannattava.

Valtio on sitoutunut kattamaan noin 250–300 miljoonan euron projektista kolmanneksen. Se tietää noin 80–100 miljoonan euron arvoista investointia Turkuun. Tämä puolestaan tietää työtä ja toimeentuloa monille turkulaisille.

Suurella vaivalla neuvoteltu kasitien parannus on 102,5 miljoonan euron hintalapullaan samaa suuruusluokkaa kuin Turulle raitiotiehankkeen vuoksi tiedossa oleva tuki. Tätä mahdollisuutta ei ole varaa sivuuttaa.

Tällä hetkellä on halpaa rakentaa ja investoida koska korot ovat alhaalla. Nyt on siis oiva hetki tarttua toimeen. Jos Turulle jää projektista maksettavaa tuen jälkeen 170 miljoonaa euroa, sen takaisinmaksuaika voi olla esimerkiksi 40 vuotta, tällöin Turun vuotuista budjettia painaa enää vain 4,25 miljoonan euron erä vuosittain. Tämä summa ei ole enää budjetissa kovinkaan suuri, vaan samaa luokkaa kuin monet muut normaalit investoinnit Turun infrastruktuuriin.

Kun suurehko alkuinvestointi on hoidettu, raitiovaunujen käyttökustannukset ovat busseja selvästi matalammat. Tämä on tärkeää etenkin kun ottaa huomioon, että nykytilanteessa bussiliikenteen tukeminen syö vuosittain mittavan määrän rahaa, noin 15 miljoonaa euroa.

Bussi kestää liikenteessä vain noin 10–15 vuotta, jonka aikana sen tulee kuolettaa siihen tehty investointi. Raitiovaunu puolestaan kestää vähimmilläänkin 30 vuotta: Helsinginkin mutkaisilla kaduilla liikennöi edelleen erinomaisessa kunnossa olevia 50 vuotta vanhoja vaunuja.

Vaikka uusi telibussi maksaa vajaat 300 000 euroa ja raitiovaunu noin 2,5 miljoonaa euroa, ero kääntyy pitkän käyttöiän, isomman matkustajakapasiteetin (telibussissa 90, raitiovaunussa jopa 300 vaunujen määrästä riippuen), henkilöstökustannusten ja käyttövoiman hinnan ansiosta raitiovaunun eduksi.

Jos Turku jää ilman raitiotietä, kun Tampereelle sellainen rakennetaan, ei Turku enää pysty kilpailemaan tasapäisesti Tampereen kanssa. Tällainen kehityksen kelkasta jättäytyminen voi tulla pitkällä tähtäimellä huomattavasti kalliimmaksi kuin raitiotie koskaan.

Juho Suominen

Kayseri Tramway

Raitiotie Kayserin kaupungissa keski-Turkissa. Kuva: Cem Ecevit / Wikipedia

Tampereen ja Turun raitiotiehankkeet näkyvästi esillä Hesarissa

Äitienpäiväaamun Helsingin Sanomat (11.5. 2014) kirjoittaa näkyvästi Tampereen ja Turun raitiotiehankkeista otsikolla “Raitiovaunuvillitys leviää Euroopassa – Ratikka mylläisi Tampereen keskustan”.

Juttu videoineen kannattaa lukea, kuunnella ja katsella. Videolla haastatellaan Tampereen hankkeen projektipäällikköä Ville-Mikael Tuomista ja ajellaan Tampereelle suunniteltu raitiotiereitti Hervanta – Lentävänniemi päästä päähän.

Pientä kritiikkiäkin jutussa mainituille väitteille voi kuitenkin antaa:

  1. Tampereen hankkeen oikea hinta on noin 224 miljoonaa euroa sisältäen raitiotievarikon Hervannassa. Tämän hinnan päälle on laskettu 30 miljoonan euron riskivaraus.
  2. Vaunuhankinnan pääomakulut (n. 50 miljoonaa euroa) kuuluvat operointikustannuksiin, kuten bussiliikenteessäkin.
  3. “Jättimäisiä” siltoja puolestaan on tehty jo kymmeniä mm. Tampereen seudun kehäteiden yli.
  4. Raitiotien rakentaminen ja hinta ovat pieniä verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseudun metro-, tunneli- ja moottoritierakentamiseen.
  5. Huomattavasti isommat työmaat ovat Tampereellakin käynnissä jo nyt Naistenlahdessa sekä Santalahdessa.
  6. Raitiotien keskinopeus on harhaanjohtava suure. Keskustassa raitiotie etenee hitaammin kuin Hervannan valtaväylällä ja Länsi-Tampereelle mentäessä. Raitiotien huippunopeus omalla kaistallaan on jopa 70 km/h. Suunnitteluvaiheen optimoinneilla pyritään keskinopeudenkin nostamiseen n. 22:een kilometriin tunnissa.
  7. Tampereen ensimmäinen raitiotiehanke kaatui varsinaisesti ensimmäisen maailmansodan alkamiseen. Sodan jälkeen kyllä yritettiin uudelleen, mutta tilanne oli jo muuttunut.
  8. Turun osalta suunnitelma ei ole valmis, joten ei voida väittää että “superbussit” olisivat raitiotietä edullisempi vaihtoehto. Nivelbussien liikennöintikustannukset ovat korkeat, ja kaksinivelbusseista ei ole luotettavaa tietoa.

Hankkeen väitetyn valtavuuden voi myös kääntää eduksi – kyseessä on elinkeinoelämää piristävä, kaupunkirakennetta tiivistävä ja liikenneyhteyksiä parantava, kannattava investointi, jonka vaikutus on potentiaalisesti “valtava” ja myllää Tampereen kehitystä pitkälle tulevaisuuteen – todennäköisesti positiiviseen suuntaan.

ratikka-aukeama Hesarista 11.5.

ratikka-aukeama Hesarista 11.5.

 

Raitiotien puolesta, harhaluuloja vastaan

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 6.5. 2014.

”Lienee, ”tuskin”, ”luultavasti”. Nämä ovat sanoja, joita monen Turun raitiotiehankkeen vastustajan näkee viljelevän puheenvuoroissaan. Sen sijaan raitiotiehen myönteisesti suhtautuvat tukevat väitteitään fakta-argumentein.

Raitiotien vastustajia leimaa tappiomieliala ja taantumuksen henki. Heidän ajatusmallinsa kiertää kehää: koska Turku ei ole kehittyvä kaupunki, sitä ei pidä kehittää.

Vaikka Turku olisikin ajautunut heikompaan asemaan kuin jotkut muut suomalaiset kaupungit, on häpeällistä väittää, etteikö kaupunkiamme pitäisi parantaa. Jotta tämä tavoite voitaisiin saavuttaa, on kuunneltava tosiasioita ja tutkimuksia eikä perusteettomia ”minusta tuntuu” -heittoja.

Eräs yleisimmistä harhaluuloista on, että Turku olisi liian pieni tai harvaan asuttu kaupunki raitiotielle. Raitiotieverkostoja on aivan viime vuosina toteutettu useisiin Turun kokoluokan kaupunkeihin, joissa se on lisännyt merkittävästi joukkoliikenteen käyttäjämääriä. Tuoreimpia esimerkkejä on Norjan Bergen, jonka menestykseksi osoittautunut raitiotie avattiin 2010.

Toinen useasti kuultu väite on, että raitiotie ruuhkauttaa keskustan. Tämä harhaluulo perustuu yksityisauton omistukseen nojaavaan maailmankuvaan, jossa ei hahmoteta, että yksi raitiovaunu kuljettaa kaupungin halki saman henkilömäärän kuin viisikymmentä henkilöautoa.

Raitiotien toteuttaminen johtaisi väistämättä monien yksityisautoilijoiden siirtymiseen joukkoliikenteen käyttäjiksi. Tämän lisäksi raitiotie vähentäisi torille ajavien linja-autojen määrää. Näin ollen raitiotie vähentää ruuhkia eikä suinkaan tuki katuja entisestään.

Moni olisi valmis laittamaan raitiotiehankkeen jäihin huonon taloustilanteen takia. Raitiotietä ei kuitenkaan pidä nähdä pelkkänä infrastruktuurina, vaan koko kaupunkiseutua hyödyttävänä investointina. Sen myötä Turun seudun vetovoima kasvaa, verotulot kasvavat ja kiinteistöjen arvot nousevat.

Pikemminkin pitäisi kysyä: onko meillä varaa jättää raitsikka toteuttamatta, nyt kun valtion rahoituskin on varmistumassa Turun ja Tampereen raitioteille?

Turun Sanomien taannoisessa pääkirjoituksessa (TS 2.3.) todettiin, että Turun kilpailukyvyssä ei ole moitittavaa. Kaupungin säilyttäminen elinvoimaisena edellyttää kuitenkin sen määrätietoista kehittämistä, eikä suinkaan pessimistisissä harhaluuloissa elämistä.

Eero Ilvessalo, arkkitehtiylioppilas

turun raitiotie

Raitiotie taas Turussa!

 

Turun ratikat ja kivijalkakaupat vs. keskustan elävöittäminen

“Koko kulutuskulttuurimme on rakennettu auton varaan, vaikka bensiini-moottorin hyötysuhde on vain noin 25 prosenttia”, toteavat Aaro Kiuru ja Saara Ilvessalo (TS 26.3.). Näin he asettuvat tukemaan kaupunginvaltuuston Turun seudun joukkoliikenne 2020 –selvityksestä tekemää päätöstä (14.12.2009, § 278), jonka mukaan ”Raskaimmin kuormitetuille linjoille toteutetaan pikaraitiotie, kun sille on rahoitukselliset ja kaavalliset edellytykset sekä valtionrahoitus ja muiden seudun kuntien osuus toteutuksesta on sovittu.”

Turkulaisen pääkirjoituksessa (15.-16.3) Tomi Kangasniemi ilmaisee huolensa keskustan kivijalkakauppojen häviämisestä: ”Kehitys on surullinen, sillä kaupungin keskustojen elävyys on pitkälti kiinni pienistä erikoisliikkeistä.” Syyksi hän mainitsee mm. sen, että kaupan keskittyminen naapurikuntiin ja kaupunginrajoille ei olisikaan hyvä asia.

Tomi on aivan oikeassa siinä, miten keskustan elävyys vaikuttaa näihin kauppoihin. Menestyäkseen molemmat tekijät tarvitsevat toisiaan. Mutta se lukko, joka on ollut esteenä keskustan kehittämiselle, tulee ensin avata, jotta Tomin viittaama keskustan elävöittämisprosessi saadaan käyntiin. Se ei lähde siitä oletuksesta, että erikoisliikkeet tulisivat takaisin keskustaan, jos ei ole pohjaa jolle rakentaa. Puuttuu yleiskaava, jonka ”päälle” keskustan elävöittämissuunnitelmat laaditaan. Vain näin syntyy se hyvä kehä, joka jatkuu, kun keskustaan palaavat pienet hyvän henkilökohtaisen palvelun liikkeet erikois-, lahja- ja käsityötuotteineen jne. omalta osaltaan vetävät väkeä lisää keskustaan. Kaupat eivät tule takaisin kaupunkikehityksen stagnaatiotilan jatkuessa!

Ratikoiden palauttamishanketta tukee maailmalla vahvistuva raitiotie-liikenteen asema kestävän kehityksen arvojen toteuttajana. Hankkeen hyötypuolta korostavat myös hupenevat öljyvarannot ja fossiilisten polttoaineiden jatkuva kallistuminen. Ratikkaliikenne on esim. Norjan Bergenissä osoittautunut juuri näistä lähtökohdista hyvin onnistuneeksi ratkaisuksi vähentäessään parin viime vuoden aikana selvästi kallistuvan yksityisautoilun määriä.

Näin tapahtuu myös Turussa, kun kapasiteetiltaan tarkoituksen mukainen kalusto ja reitistö toteutetaan em. hyvien tavoitteiden ja kestävien arvojen kanssa yhteensopivina. Shoppaajat alkavat enenevässä määrin palata keskustaan – asioimaan myös keskustan elävöittämissuunnitelmien toteu-tumisen johdosta jälleensyntyneissä kivijalkaliikkeissä. Autojen melun, saasteiden ja ruuhkien enää häiritsemättä he viihtyvät nyt keskustassa pitempäänkin nauttiakseen kaupunkikeitaaksi ja vetovoimaiseksi matkailu-nähtävyydeksi rakennetun ydinkeskustan visuaalisesta, sisällöllisestä ja yhteisöllisestä ilmeestä, jota ei muualta löydy.

Kaupunkimme kehityksen hyvän kehän matkailumarkkinointiin saadaan lisä- potkua, kun siihen voi-daan perustellusti kytkeä myös Raisio ja Naantali, joiden matkailupalvelutarjontaan niin kotimaiset kuin ulkomaiset vieraamme mieluusti taittavat tutustumismatkansa pikaratikoiden mukavasta ja rentout-tavasta tunnelmasta nauttien. Argumentti, minkä vuoksi myös Raisio ja Naantali saattaisivat helposti osallistua raitsikkaliikenteen perustamiskustannuksiin.

Kirjoittaja: Jouko Hemmi
Julkaistu alunperin Jouko Hemmin Moving Spirits -blogissa.

Raitiotien rakentamatta jättäminen olisi kallista tuhlausta

Suomen rattaat muiden teollistuneiden yhteiskuntien tavoin ovat pitkään pyörineet öljyllä – oli kyse sitten ruuantuotannosta, teollisuudesta tai liikkumisesta.

Auton varaan on rakennettu koko kulutuskulttuurimme, vaikka bensiinimoottorin hyötysuhde on vain noin 25 prosenttia. Evoluution kannalta millään muulla eläimellä ei olisi varaa moiseen tuhlaukseen. Sähköauto ei tule hetkessä tilalle.

Öljy on kertakäyttötuote, eivätkä sen lähteet ole loputtomia. Öljyn saatavuuden vaikeutumisesta ja jatkuvasta kallistumisesta kirjoitetaan enenevässä määrin. Siksi tarvitaan rohkeaa uutta ajattelua ja vihreitä vaihtoehtoja.

TS-mielipiteissä on usein (muun muassa 7.3.) nähty joukkoliikenne- ja erityisesti raitiovaunukustannukset suuriksi, vaikka rakentaminen jakautuu useille vuosille. Turkuun suunniteltavan busseilla syötettävän raitiotieverkoston ensi vaiheen arvioitua 200 miljoonan euron kustannusta ei kuitenkaan pidä katsoa vain osana kaupungin 1,5 miljardin euron budjetista, vaan investointina, kaupunkikehityshankkeena ja osana uudenlaista kestävää liikennettä.

Spekulatiivisena laskelmana: Jos toimivan pikaraitioverkon vuoksi puolet turkulaisista perheistä jättäisi aikanaan auton hankkimatta,kuten ratikkakaupungeissa Euroopassa, syntyisi siitä kaupunkilaisille seuraava vuotuinen investointisäästö 10 vuoden kuoletuksella 20 000 euroa maksavasta henkilöautosta. 50 000 perhettä kertaa 2 000 euroa on 100 miljoonaa euroa.

Lisäksi täytyy huomioida autojen polttoaineet, korjaukset, vakuutukset, parkkipaikkojen rakentaminen ja vuokrat, tiestön jatkuva kunnossapito puhumattakaan pöly- ja pakokaasuhaitoista – ne kaikki maksavat. Melkoinen osa tästä rahasta heikentää lisäksi maan vaihtotasetta. Näin laskien koko raitiotieverkon ensi vaiheen kustannus käytetään Turussa joka vuosi henkilöautolla liikkumisen kustannuksiin.

Hankalaa on tietysti eri lähteistä tulevien varojen vertaaminen, siis kaupungin veroeurot ja yksityiset rahat. On kuitenkin perusteltua ja näkökulmaa antavaa katsoa kustannuksia koko yhteiskunnan kannalta. Kysymys on tulevaisuuden liikkumisesta, öljyn saatavuuden vaikeutumisesta, ympäristön tilasta, ilmaston suojelemisesta ja Turun seudun asukkaiden kätevästä sekä sujuvasta arjesta.

Maan hallituksen ja EU:n tavoite on edistää julkista liikennettä, kun fossiilisten polttoaineiden käytöstä on ajan mittaan luovuttava. Raideliikenteellä, jossa otetaan myös VR-kiskot taas käyttöön, hoidetaan liikkuminen ruuhka-aikoina tehokkaimmin.

Kaupunkialueita ei kehitetä pelkästään meille, vaan myös tuleville kaupunkilaisille. Haluammeko syödä öljyn kasvavalla käytöllä ja Turun seudun kehittämättä jättämisellä itsekkäästi tulevien polvien hyvän elämän edellytyksiä?

Aaro Kiuru, dosentti emeritus, Kaarina, Kuusisto (vihr)
Saara Ilvessalo, oikeusnotaari, opiskelija, Turku (vihr)Juttu on julkaistu alunperin Turun Sanomissa 26.3.2014