Raitiotien puolesta, harhaluuloja vastaan

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 6.5. 2014.

”Lienee, ”tuskin”, ”luultavasti”. Nämä ovat sanoja, joita monen Turun raitiotiehankkeen vastustajan näkee viljelevän puheenvuoroissaan. Sen sijaan raitiotiehen myönteisesti suhtautuvat tukevat väitteitään fakta-argumentein.

Raitiotien vastustajia leimaa tappiomieliala ja taantumuksen henki. Heidän ajatusmallinsa kiertää kehää: koska Turku ei ole kehittyvä kaupunki, sitä ei pidä kehittää.

Vaikka Turku olisikin ajautunut heikompaan asemaan kuin jotkut muut suomalaiset kaupungit, on häpeällistä väittää, etteikö kaupunkiamme pitäisi parantaa. Jotta tämä tavoite voitaisiin saavuttaa, on kuunneltava tosiasioita ja tutkimuksia eikä perusteettomia ”minusta tuntuu” -heittoja.

Eräs yleisimmistä harhaluuloista on, että Turku olisi liian pieni tai harvaan asuttu kaupunki raitiotielle. Raitiotieverkostoja on aivan viime vuosina toteutettu useisiin Turun kokoluokan kaupunkeihin, joissa se on lisännyt merkittävästi joukkoliikenteen käyttäjämääriä. Tuoreimpia esimerkkejä on Norjan Bergen, jonka menestykseksi osoittautunut raitiotie avattiin 2010.

Toinen useasti kuultu väite on, että raitiotie ruuhkauttaa keskustan. Tämä harhaluulo perustuu yksityisauton omistukseen nojaavaan maailmankuvaan, jossa ei hahmoteta, että yksi raitiovaunu kuljettaa kaupungin halki saman henkilömäärän kuin viisikymmentä henkilöautoa.

Raitiotien toteuttaminen johtaisi väistämättä monien yksityisautoilijoiden siirtymiseen joukkoliikenteen käyttäjiksi. Tämän lisäksi raitiotie vähentäisi torille ajavien linja-autojen määrää. Näin ollen raitiotie vähentää ruuhkia eikä suinkaan tuki katuja entisestään.

Moni olisi valmis laittamaan raitiotiehankkeen jäihin huonon taloustilanteen takia. Raitiotietä ei kuitenkaan pidä nähdä pelkkänä infrastruktuurina, vaan koko kaupunkiseutua hyödyttävänä investointina. Sen myötä Turun seudun vetovoima kasvaa, verotulot kasvavat ja kiinteistöjen arvot nousevat.

Pikemminkin pitäisi kysyä: onko meillä varaa jättää raitsikka toteuttamatta, nyt kun valtion rahoituskin on varmistumassa Turun ja Tampereen raitioteille?

Turun Sanomien taannoisessa pääkirjoituksessa (TS 2.3.) todettiin, että Turun kilpailukyvyssä ei ole moitittavaa. Kaupungin säilyttäminen elinvoimaisena edellyttää kuitenkin sen määrätietoista kehittämistä, eikä suinkaan pessimistisissä harhaluuloissa elämistä.

Eero Ilvessalo, arkkitehtiylioppilas

turun raitiotie

Raitiotie taas Turussa!

 

Suomen Liikenneliitto SuLi Ry – kannanotto

kartta kaikista kehysriihen raidehankkeista lukuineen.

kartta kaikista kehysriihen raidehankkeista lukuineen.

Suomen Liikenneliiton SuLi Ry:n kannanotto hallituksen kehysriihtä varten 17.3.2014:

Valtakunnallinen kokonaisuus ja valtiontuen hyödyllisyys

Liikennepoliittisen selonteon linjaus on, että valtio tukee suurten kasvukeskusten kannattavia kaupunkiraideliikennehankkeita. Tiedossa on, että Tampereella ja Turussa on valmisteltu raitiotien rakentamista intensiivisesti useiden vuosien ajan, samoin myös Helsingin ja Espoon Raide-Jokeri -pikaraitiotietä. Näitä kaikkia hankkeita tulee verrata samanaikaisesti ja yhtenevin periaattein Kivenlahden metroon päätettäessä valtion tuesta.

Tällä hetkellä on jo tiedossa, että raitiotiehankkeiden vaikutus on huomattavasti laajempi kuin Kivenlahden metrolla. Tampereen ja Turun yleissuunnitelmat ja siten tarkemmat tiedot vaikuttavuudesta ja kustannuksista valmistuvat kevään ja kesän 2014 aikana. Väliraporteista on karkeasti laskettavissa esimerkiksi valtiontuen määrä matkaa kohden. Kivenlahden metro tarvitsee valtiontukea noin 4 800 € päivittäistä matkaa kohden. Raitiotiehankkeiden valtiontuki päivittäistä matkaa kohden on käytettävissä olevin tiedoin noin 1 200 €. Näin laskien valtion tuki raitioteille on neljä kertaa niin tehokasta kuin metrohankkeen tukeminen.

Jo edellisen hallituksen aikana tehtiin päätös valtiontuesta Espoon edelliselle metrohankkeelle. Tätä tukea on maksettu tällä hallituskaudella ja maksatus jatkuu vielä tulevallakin hallituskaudella. Kaupunkien ja hankkeiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta olisikin oikeudenmukaista, että valtio tukee raideliikennehankkeissa myös muita kaupunkeja eikä vain Espoota. Näin on liikennepoliittisessa selonteossa päätettykin.

Kivenlahden metrohankkeessa puutteelliset perustelut

Espoo on anonut valtiolta tukea Kivenlahden metrohankkeeseen kesällä 2013. Ministeriö on vastannut 24.10.2013 perustellusti päättäneensä olla myöntämättä tätä tukea. Espoon kaupunki on ilmeisesti uudistanut anomuksensa tämän vuoden alussa, minkä perusteella ministeriö on esittänyt Espoolle joukon täydentäviä kysymyksiä. Espoo on vastauksissaan myöntänyt, ettei metrohanke täytä ministeriön rahoitukselle asetettuja vaatimuksia. Tämän vuoksi Espoon kaupunki on esittänyt, että vaatimukset ovat väärät, eikä metron rahoitusta tule harkita näiden vaatimusten perusteella. Julkisuudessa nyt olleiden tietojen perusteella on mahdollista ymmärtää, että hallitus saattaisi aiemmasta päätöksestään huolimatta olla valmis rahoittamaan Kivenlahden metrohanketta, vaikka se ei täytäkään niitä vaatimuksia, joita edellytetään kaikilta muilta ministeriön rahoitusta hakevilta hankkeilta.

Espoo vetoaa avustushakemuksessaan siihen, että Kivenlahden metron 800 M€:n hankkeessa voitaisiin säästää jopa 200 M€, jos louhintaa jatketaan heti. Espoon toimialajohtaja Louko on kuitenkin myöntänyt julkisuudessa, ettei tämä väite perustu mihinkään, vaan on hänen oma ajatuksensa. Todellisuudessa hankesuunnitelman laskelmien luvut osoittavat, että edes tunnelin louhinta ei maksa niin paljoa kuin Loukon esittämät säästöt. On myös selvää, että louhintatöitä ei missään tapauksessa voi aloittaa välittömästi, sillä maaperätutkimukset, suunnittelu ja urakoiden kilpailutukset vievät vähimmilläänkin useamman kuukauden. Kivenlahden metron rahoitukseen liittyy myös ongelma hankkeen rahoituksesta osana HSL:n toimivallassa olevaa joukkoliikennejärjestelmää. Espoon kaupunki olettaa, että HSL:n muut jäsenkunnat maksavat 800 M € hankkeesta 100 M€. Tämä perustuu HSL:n kuntien toistaiseksi voimassa olevaan ns. infrasopimukseen. Tämä sopimus ei voi kuitenkaan toimia siten, että Espoon kaupunki voi itsenäisellä päätöksellään asettaa muita kuntia sitovaan maksuvelvoitteeseen, koska se on vastoin kunnallista itsehallintoa.

Edelleen on syytä ottaa huomioon, että Espoo on suunnitellut rahoittavansa Kivenlahden metron vähintään 560 M€ lainalla. Yhdessä Matinkylän metron lainarahoituksen kanssa se nostaisi Espoon Suomen velkaisimpien kuntien joukkoon. Tämä ei tue valtion eikä EU:n kuntatalouden kehittämislinjauksia.

Ministeriön arviointiohjeen merkitys

Espoo on esittänyt, että ministeriön 2011 uusittu hankearviointiohje ei sovellu metron arviointiin. Espoo ei kuitenkaan esitä, miten metroa tulisi arvioida ja verrata muihin rahoitettaviin hankkeisiin. Espoo vain viittaa siihen, että metro on kaupunkirakennehanke, eikä ministeriön ohjeen mukainen arviointi huomioi sitä.

Ministeriön ohjeen mukaisessa arvioinnissa kaupunkirakenne huomioidaan laskettavan matka-aikasumman kautta. Hyötyjen ja kustannusten suhteen (H/K-suhde) laskentaan matka-ajalle annetaan ministeriön ohjeen mukainen raha-arvo. Tämän raha-arvon suuruus vaikuttaa H/K-suhteen numeroarvoon, mutta kaikissa vertailtavissa hankkeissa samalla tavoin. Ohjeen tavoite onkin saattaa eri hankkeet vertailukelpoisiksi, jolloin ratkaisevaa ei ole H/K-suhteen arvo sinänsä, vaan eri hankkeiden järjestys mitattuna H/K-suhteella.

Ajalle annettavaa raha-arvoa ja matka-ajan käyttöä joukkoliikennehankkeen mittarina voidaan kritisoida, mutta hankkeita voi vertailla myös muilla tavoin. Voidaan esimerkiksi laskea, kuinka paljon hanke maksaa vaikutusalueen asukasta, matkustajaa tai kerrosalaa kohden. Vastaavasti voidaan arvioida myös muita vaikutuksia. Voidaan esimerkiksi laskea, miten paljon hanke maksaa vähennettyä hiilidioksiditonnia kohden. Edellä oli siis laskettu esimerkki tuen määrästä laskettuna päivittäistä matkaa kohden.

Turun raitiotien puolustajat heräsivät liian myöhään

Kirjoitus perustuu kirjaan ”Turun raitiotiet” (2008) ja Hanna Sirkiän pro gradu-työhön: Hyvästi ny sitt – raitsikat. Turun raitiovaunuliikenteen lakkautus 1961-1972 (2003).

  1. Raitiotien lakkautuksen motiivi oli uusien raitiovaunujen hankinnan ja Kuralan raitiolinjan hylkääminen vuoden 1962 talousarviossa.
  2. Raitiotien lakkautus valmisteltiin tarkoitushakuisesti, ja bussiliikenteeseen siirtymisen kustannukset kuten bussien hankinta, katujen kunnostus sekä bussihuoltokeskuksen rakentaminen aliarvioitiin.
  3. Raitiotien lakkautusta päätettiin 1969 nopeuttaa, vaikka linjan 1 matkamäärät ja lipputulot laskivat noin 22% kun sen raitiovaunut korvattiin busseilla 1967.
Raitiotien lakkautus valmisteltiin tarkoitushakuisesti

Raitiotien lakkautus alkoi siitä, että liikennelaitoksen käyttöinsinööri Pentti O. Savolaisen esittämä kuuden nykyaikaisen Valmet-Düwag – telivaunun hankinta ja raitiotien jatke Nummen kolmioraiteelta Kuralan kerrostalolähiöön hylättiin vuoden 1962 talousarvion käsittelyssä vuoden 1961 lopulla. 1950-60-luvun taitteessa oli suunniteltu raitiotien jatkamista Uudenmaantietä Vasaramäkeen, Pohjolasta Ruohonpäähän sekä Hämeenkadulta Itäharjulle. Savolainen ja teknillisten laitosten lautakunta esittivät 18.4.1962 kaupunginhallitukselle, että raitiotie lakkautettaisiin 1972 mennessä ja uusi bussihuoltokeskus toteutettaisiin.

Kaupunginhallitus asetti keväällä 1962 virkamiestoimikunnan valmistelemaan lakkautusta. Raitiotien kehittämistä ei tutkittu varteenotettavana vaihtoehtona. Lakkautuksen perusteina toimikunnan mietinnössä ”Liikennelaitoksen kehittämisohjelma” esitettiin katujen kapeus, uusien asuntoalueiden pieni asukaspohja sekä vanhentuva laitteisto. Käynnissä olevaa katujen levittämistä ja 1963 alkanutta suurten lähiöiden kaavoitusta ei huomioitu.

Siirtymisen kuljettajarahastukseen väitettiin olevan mahdollista vain raitiotien lakkautuksen yhteydessä. Vuoden 1950 kuljettajarahastuskokeilua ja 1959 ehdotusta kuljettajarahastuksesta ei huomioitu. Mietinnössä todettiin: ”Vanhastaan on Turussa totuttu siihen, että raitiotieliikenteessä on joka vaunussa oma erillinen rahastaja”. Linjaa 1 koskevien laskelmien mukaan ajokilometrit lisääntyivät bussiliikenteeseen siirryttäessä noin. 22% ja kalusto yhdeksästä raitiovaunusta perävaunuineen 16 bussiin.

Mietinnössä esitettiin 25 vuoden esimerkkilaskelma vuoden 1962 markoissa. Raitiovaunujen pääomakulujen ja raiteiden ylläpitomenojen laskettiin olevan yhteensä 2 517 miljoonaa markkaa [2011: 52,1 M€]. Linja-autojen ostomenoiksi kolmena hankintakierroksena laskettiin 2 028 miljoonaa markkaa [2011: 42 M€], josta vähennettiin vanhojen bussien myyntitulot 105 miljoonaa markkaa [2011: 2,2 M€]. Esitetyn bussihuoltokeskuksen rakentamista ei sisällytetty laskelmaan, toisaalla sen arvioitiin maksavan 333,8 miljoonaa v. 1962 markkaa [2011: 6,9 M€] Oikea bussien vertailuluku olisi ollut 2 362,8 milj. mk [2011: 48,9 M€]. Laskelmiin ei sisällytetty 1950-luvun investointeja: uusia raitiovaunuja, Korppolaismäen rataa ja peruskorjattua raitiotievarikkoa.

Toimikunta korosti että raitioteiden kunnostamiseen oli tarpeen ”uhrata” runsaasti varoja, koska Turun savipohjaiset kadut painuivat.  Bussiliikenteen edellyttämän katujen kunnostuksen kustannuksia ei arvioitu.

Tutustumismatka 1.-9.10.1962 tehtiin raitiotiet lakkauttaneisiin tai siitä päättäneisiin Ruotsin Uppsalaan, Saksan Lyypekkiin, Osnabrückiin, Koblenziin ja Regensburgiin sekä Saksan joukkoliikenneliitto VDV:n toimistoon. Mukaan otettiin poliitikot Arvo Ekuri (Kp), Heikki Munter (SDP) ja Oiva Varpe (SKDL). Vierailukaupungeissa oltiin tyytyväisiä raitiotien lakkautukseen. Raitiotiet olivat olleet pääosin yksiraiteisia tai asemakaava, sota ja tulipalot olivat aiheuttaneet ongelmia. Vierailukaupungissa raitiotietä ei ollut kehitetty sille tasolle, jolla se Turussa oli. Saksalaiset asiantuntijat huomauttivat, että ei voitu väittää raitiotien olevan yleisesti vanhentunut liikennemuoto. Kokemuksista rohkaistuneena toimikunta esitti keväällä 1963 raitioteiden lopettamista.

Mietintöä käsiteltiin 1963 -1964, ja valtuusto palautti asian kolmasti hallitukselle. Kaupunginvaltuusto jätti asian 15.6.1964 lepäämään yli vaalien. Uuden Heikki Munterista (SDP), Arvo Ekurista (Kp) ja Pekka Silanderista (Skdl) koostuvan ”tarkastustoimikunnan” esityksestä kaupunginvaltuusto päätti 14.6.1965 yksimielisesti lakkauttaa raitiotien. Raitiotien säilyttämistä ei esittänyt kukaan. Lakkautuspäätös viipyi, koska porvaripuolueet kokivat uusien linja-autojen hankinnan liikennelaitokselle uhaksi yksityisille liikennöitsijöille. Lakkautuspäätös sidottiin liikennöitsijöitä suojaaviin ratkaisuihin. Perussyy Turun raitioteiden lopettamispäätökseen oli yksityisautoilun ja linja-autojen suosiminen.

Linjan 1 matkamäärät romahtivat – mutta lakkautusta kiihdytettiin

Raitiolinjan 1 Satama – Kauppatori – Pohjola korvaaminen bussilinjalla 1 Satama – Kauppatori – Rieskalähteentie 11.3.1967 johti matkamäärän alenemiseen noin 22%. Kaupunginhallituksen 1969 asettama Paavo Koposen liikennelaitostoimikunta totesi ”että raitioliikenteestä olisi luovuttava mahdollisimman pian taloudellisista syistä”, vaikka raitiotien lakkautuksen arvioitiin johtavan matkamäärien alenemiseen 800 000 matkalla vuodessa. Mietinnön mukaan autoistumisen ja kaupunkirakenteen laajenemisen vuoksi liikennelaitos ei voisi linja-autoliikenteenä saavuttaa itsekannattavuutta, joka aiemmin oli raitiotien lakkautuksen tavoite.

Turun yleiskaavatoimikunta painosti kaupunginhallitusta nopeuttamaan lakkautusta kirjeellään 29.10.1968.”Turun oloissa vanhanaikaiseksi jääneestä raitiotievaunuliikenteestä” aiheutuvien ”Yhä kasvavien liikenteellisten haittojen johdosta yleiskaavatoimikunta ilmoittaa pitävänsä tarpeellisena lakkauttamisohjelman nopeuttamista.”  Keskustan katuparien kuten Kauppiaskatu-Brahenkatu, Koulukatu – Puistokatu ”yksisuuntaistamisen edellytyksenä on kuitenkin raitiotieliikenteen lakkauttaminen.” ja ”raitiotielinja estää Vanhan Hämeentien kunnostamisen nykyliikenteeseen sopivaksi.” Linjan 2 lakkautusta aikaistettiin marraskuussa 1969 vuodesta 1974 vuoteen 1972.

Raitiolinjojen 2 ja 3 matkustajamäärä kasvoi tasaisesti vuodesta 1968 vuoteen 1970. Raitiotietä ylläpidettiin teknisesti hyvässä kunnossa. Raidetta nostettiin ja uusittiin lähes normaalisti vuoteen 1970 asti.

Raitiotien puolustajat heräävät liian myöhään

Lakkautuksen lähestyessä lehdissä alettiin kirjoittaa nostalgisia ja SDP:n Turun Päivälehdestä alkaen myös raitiotien lakkautusta vastustavia artikkeleita. Kansalaisten ja poliitikkojen keskuudessa lakkautuksen vastustus voimistui 1970-luvun alussa. Enemmistö ry. teki raitiotien säilyttämisestä aloitteen keväällä 1972. Lakkautuspäätöstä ei pystytty kumoamaan, koska sitä vastustettiin pääosin nostalgia- ja matkailuperustein. Linjan 2 lakkautus 31.5.1972 ja linjan 3 ulkokehän lakkautus 1.10.1972 muodostuivat surujuhliksi.

Raitiovaunuliikenteen lakkauttaminen vähensi joukkoliikenteen matkamääriä. Raitio- ja bussilinjojen yhteenlaskettu matkustajamäärä ennen lakkautusten aloittamista 1966 oli suurempi kuin bussien vuonna 1973, huolimatta kaupungin ja liikennelaitoksen palvelualueen väestönkasvusta. Raitiotien lakkauttamisen kustannuksia ei arvioitu kokonaisuutena. Bussien hankinta tuli odottamattoman kalliiksi. Koko raitiotiekatuverkko rakennettiin 1970 -luvun loppuun mennessä uudelleen, jotta se kesti bussiliikennettä. Bussihuoltokeskus toteutettiin suppeana tilapäisratkaisuna.

TuKL 54, Martinkatu, Turku 15.8.1968 Kuva Mikko Alameri.

Turku 15.8.1968

Turku 31.5.1972

Turku 31.5.1972

FM Mikko Laaksonen
Kirjoittaja on tietokirjailija.
Kuvat: Mikko Alameri 1972, 1968

Ratikkapäätösten aika on nyt

Tampereen valtuusto tekee kevään aikana päätöksen raitiotien rakentamisesta. Päätöksellä on useiden selvitysten sekä käytännön esimerkeistä saatujen kokemusten mukaan kauaskantoiset positiiviset seuraukset kotikuntamme ja -seutumme tulevaisuuteen. Nyt on aika vaikuttaa päättäjiin ja etujärjestöihin, jotta päätös on positiivinen ja rakennushanke alkaa mahdollisimman ripeästi. Näiltä sivuilta löydät vinkkejä alkuunpääsemiseksi vaikuttamisessa.