Raitiotien yleissuunnitelma eteni Tampereen kaupunginhallituksessa

Kaupunginhallitus hyväksyi raitiotien yleissuunnitelman ja suunnittelun jatkamisen omalta osaltaan 2.6.2014 kokouksessaan.  KH esittää raitiotien reitiksi Paasikiventien linjausta. Rakennusvaiheeseen siirtymisen ehdoiksi esitetään 250 miljoonan euron indeksiin sidottua infrakustannusta (ilman kalustoa) ja valtion 30 prosentin rahoitusosuutta.

Asia etenee seuraavaksi valtuuston käsittelyyn. Valtuusto äänestää asiasta 16.6.2014. Jos valtuustokin hyväksyy suunnitelmat, siirrytään välittömästi hankkeen kehitysvaiheeseen, jonka aikana tehdään tarkat katusuunnitelmat, kaavat ja rahoitusmallit sekä projektiorganisaatio. Ehtojen täyttyessä rakennusvaiheeseen voidaan siirtyä vuonna 2016, josta kuitenkin on oma äänestyksensä alkuvuodesta 2016.

Lisää aiheesta kaupungin sivuilla.

 

Tampereen kaupunki/Susanna Lyly. 2012

Tampereen kaupunki/Susanna Lyly. 2012