Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennuksessa ongelmia

Raitiotie Turkuun – pikana! sekä Pro Tampereen ja Turun raitiotiet -ryhmät, joilla on Facebookissa jäseniä yhteensä n. 1 700, ovat huolissaan Turun raitiotien yleissuunnitelman tarkennuksessa  (päivätty 24.1.2018) esiintyvistä lukuisista virheistä ja puutteista.

Ottaen huomioon julkisuudessa esiintyneet tiedot esimerkiksi linja-autoyrittäjien suunnalta esiintyneestä lobbaamisesta, haluamme tuoda julki seuraavat epäkohdat. Katsomme aiheelliseksi vaatia  seuraavien epäkohtien korjaamista ennen mitään etenemistä hankkeiden kanssa.

Keskeisimmät suuret ongelmakohdat voidaan tiivistää kolmeen pääkohtaan:
1. Selvitys ei raitiotien osalta ole lainkaan linjassa Tampereen parhaillaan toteutettavan raitiotien kustannusten kanssa; esimerkiksi vaunupäiväkustannus on Turun yleissuunnitelmassa yli  kolminkertainen Tampereen selvitykseen nähden. Tampereen raitiotieallianssi on sitoutunut toteuttamaan raitiotien sovituin kustannuksin, vaunujen hankinnasta on hankintasopimus ja työn alla on sopimus myös operoinnista. Nykyaikaisen raitiotien kustannuksista on siis olemassa ajantasaista tietoa Suomen olosuhteissa.

2. Superbussin ja raitiotien keskeisiä lukuja, kuten tietoa matkustajakapasiteetista tai varikon kustannuksista, on muutettu selkeästi superbussia suosivaan suuntaan verrattuna vuoden 2015  yleissuunnitelmaan – esimerkiksi superbussien käyttöikää on ilman esitettyjä perusteluja nostettu kolmanneksella ja sen varikkokulut yli puolittuneet raitiotien varikkokulujen pysyessä samana.  Tämä kyseenalaistaa vakavasti selvityksen puolueettomuuden.

3. Kaksinivelisiä, akkukäyttöisiä linja-autoja ei ole käytössä missään, eikä näiden kustannuksista tai vaikutuksista kaupunginvaltuuston hankkeelle asettamiin viiteen tavoitteeseen ole mitään  käytännön kokemusta. Superbussin kustannuksia on laskettu osin vajavaisesti (esimerkiksi varikkokulut, kts. alta kohta 11), ja superbussien vajaat kulut on esitetty raitiotien täysimääräisesti  laskettujen kulujen kanssa vertailukelpoisina.

Kehoitamme kaikkia päättäjiä sekä aiheesta keskustelua käyviä tutustumaan seuraaviin kohtiin (sivut 2-8) sekä vaatimaan niiden korjaamista.

Yllämainittujen ryhmien puolesta tiedot ovat koonneet:

Jussi Littunen, Aarne Alameri, Mikko Laaksonen

Download (PDF, 110KB)