Faktojen perusteella ratikkaa kannattavien joukkoon

Erkki Ottela kirjoittaa Aamulehden yleisönosastolla 13.5. 2014 raitiotien puolesta vertailemalla sitä bussivaihtoehtoon:

Viime aikoina on ollut raitiotiehanketta vastustavia kirjoituksia, joista useimmissa toistetaan bussien erinomaisuutta. Tämä on selvästi vastoin parempaa tietoa. Tätä täytyy ihmetellä, koska asiasta on runsasta selvitysaineistoa saatavilla, viimeisimpänä Tampereen kaupungin laadituttama yleissuunnitelma. Eikö ole ollut halua tutustua näinkin tärkeässä asiassa tehtyyn laajaan selvitystyöhön ja myös pohdiskella asiaa omien epäluulojen ja ennakkokäsitysten ohi? Unohdetaan täysin myös kaupungin nopean väestönkasvun tuomat vaatimukset tulevina vuosina.

Itse olen liittynyt jo aikaa sitten ratikkaa kannattavien laajenevaan joukkoon aikaisempien selvitysten ja muualta saamieni kokemusten pohjalta. Helsingissä asuessani ratikkamatka kuului päivittäiseen elämääni ja Euroopan kaupungeissa kerrassaan miellyttäviin turistikokemuksiini. Minulla ei ole parempaa tietoa olla uskomatta kymmenien asiantuntijoiden laskelmiin, jotka osoittavat ratikan taloudellisen kannattavuuden monien ympäristöarvojen lisäksi. Olen välittömästi valmis vaihtamaan kantani ratikan suhteen mikäli saan eteeni vastaavat perusteelliset selvitykset siitä, että:

  • Bussit ovat niille kehitettävän infran ja kalustohankintojen sekä käyttökustannusten osalta selvästi halvempia suunnitelluilla runkolinjoilla kuin ratikka pitkällä aikavälillä.
  • Bussien kapasiteetti tulee kohtuullisella kalustomäärällä riittämään myös tulevaisuudessa.
  • Bussit eivät tuota keskusta-alueella jatkossa melua ja ilmansaasteita ja epäviihtyistä ympäristöä.
  • Bussit eivät jatkossa ruuhkauta Hämeenkatua 10–14 auton letkoineen ja estä henkilöautojen sujuvampaa kulkua kaupungin muillakaan väylillä.
  • Bussit ajavat ratikan tavoin tihein vuorovälein ja täsmällisellä aikataululla.
  • Bussit tarjoavat pysäkeillään samalla kulkutasolla olevan sisäänkäynnin muiden ohella myös lastenvaunuille, pyörätuoleille, rollaattoreille ja vanhuksille.
  • Bussit turvaavat nopean ja mukavan matkan Lielahden ja Hervannan sekä keskussairaalan välillä.
  • Bussit kohentavat joukkoliikennevälineenä kaupungin imagoa, houkuttelevuutta ja viihtyisyyttä sekä nostavat kyseisen runkoreitin varren maanarvoa siten, että tulevalla rakentamisella korvataan aiheutuneita kuluja.
  • Bussit lisäävät joukkoliikenteen kulkumuoto-osuutta tavoitteiden mukaisesti.

ERKKI OTTELA, Tampere

Bussijono Tampereella

Bussijono Tampereella